Annika Saarikko, Keskustapuolueen puheenjohtaja ja hallituksen tiede- ja kulttuuriministeri, kirjoitti blogissaan perheiden oikeudesta omaan kotiin ja huolestaan korkotason nousun aiheuttamasta talousahdingosta. Kirjoitus käsitteli ja puolusteli Saarikon ministerinä ehdottamaa asuntolainan korkovähennyksen palautuksesta. Tämä ei kuitenkaan ole kirjoituksen kiinnostavin osuus. Kiinnostavin osuus lyhyt kappale kirjoituksen lopussa, joka valottaa ministerin motivaatiota…
”Emme voi ajautua tilanteeseen, jossa iso joukko perheitä joutuu myymään kotinsa, koska he eivät selviä korkomenoista. Emmekä voi myöskään ajautua tilanteeseen, jossa asunto-osakeyhtiöitä ajautuu laajasti ongelmiin sen vuoksi, etteivät osakkaat kykene maksamaan vastikkeitaan. Se vasta kalliiksi tulisikin.”
Annika Saarikko
Saarikon pelon ymmärtää paremmin, kun muistaa hänen olevan lama-ajan lapsi. Hän oli 7-vuotias, kun Suomessa alkoi 90-luvun lama, joka suisti monen perheen vararikkoon ja päätti liian monen ihmisen elämät aivan liian varhain. 90-luvun lamassa korot nousivat jopa 15-20%:n. Samanaikainen korkojen nousu ja teollisuuden ja liike-elämää koskettanut lama johti asuntojen hintojen romahdukseen ja kotien alennusmyynteihin. Tämä on selvästi Saarikon kannanoton tausta.
Ongelmalliseksi Saarikon kannanoton tekee hänen asemansa osana valtioneuvostoa. Onko hänelle valtioneuvoston jäsenenä esitetty vähemmän mairittelevia näkymiä Suomen ja Euroopan taloudesta? Tähän asti hallitukset länsimaissa ovat pyrkineet tyynyttelemään markkinaa ja vakuuttamaan asioiden olevan hyvin, vaikka taustalla on useamman vuoden jatkunut koronakriisi, Ukrainan sota, jne…
Oli Saarikon kannanoton taustalla sitten mitä tahansa, hallituksen olisi aiheellista olla rehellisempi kansalaisille maan tilasta ja mhin suuntaan he näkevät tilanteen kehittyvän. Nyt toisaalta media ja johtavat poliitikot pyrkivät lievittämään kansan tuskaa nostamalla hyviä talousuutisia valokeilaan. Toisaalta yhä useampi politiikko ja taloustieteilijä on tullut ulos vakavien huolien kanssa. Tulevaisuus näyttää vähintään epävarmalle, jollei suoraan sanottuna huonolle.